Mua kiukuttaa, ahdistaa ja ärsyttää. Tuntuu ettei musta oo mihinkään. En oo treenannu tarpeeksi lujaa, valitan, oon syöny ihan väärin ja aivan kuin kaikki olisi pilalla!
Kuin mulla ei olisi mahdollisuuttakaan pienentyä, laihtua, hoikistua tai päästä kesäkuntoon. Ainakaan 2013. Musta tuntuu, että syksyllä taas on mahdollisuus päästä kesäkuntoon 2014.
Silloin armoton treeni vaan päälle ja aerobista enemmän. Tuntuu että kaikilta muilta tämä käy paljon helpommin. Nyt musta tuntuu etten ole edes yrittänyt.
Mä haluan juoksemaan. Mä haluan juoksemaan nää kaikki ajatukset pois. Sillä mä tiedän että se auttais. Se on aina auttanut, kun on saanut vetää täysiä tunnin metsässä juoksemassa.
Yksin. Omien ajatusten kanssa. Auringon laskiessa, ilman viilennessä. Mutta ei. Tänään mä en voi juosta, mulla on lepoa. Lepoa vielä seuraavat 3 päivää. Ahdistaa jo nyt.
Tankkaus myös. Miten mä saan muka tankata, kun en ole edistynyt? Mitä ne lisähiilarit muka antaa mulle, muuta kuin lisää painoa? Mulle kerrotaan, että se nopeuttaa aineenvaihduntaa.
Mitä jos mä olen erilainen kuin kaikki muut maailmassa? Mitä jos tankkauksen jälkeen mä en osaa olla ilman herkkuja? Mä epäonnistun.
Tällä hetkellä mä vaan niin odotan sitä että BC loppuu. Saisin syödä mitä haluan. En puhu herkuista. Puhun siitä, että kun saan syödä mitä haluan, saan liikkua miten haluan.
Nyt puhun herkuista: Kun mä sallin itselleni herkut, en niitä ajattele. Niitä ei tee mieli. Mua pelottaa etten osaa nauttia tosta tankkauksesta. Jos tulee armottomat morkkikset?
Sunnuntaina olo on ihan kamala. Mä kaipaan sitä, että voi ostaa jäätelön kaupasta ja oikeasti nauttia siitä, koska ei tee sitä niin kamalasti mieli, että hups! 5 sekunnin jälkeen se on mennyt jo. Ja nyt haluan toisen jäätelön. Silloin kun en kiellä itseltäni herkkuja, mä osaan nauttia niistä. Se on pikku kiva piristys päivään enkä koe epäonnistuneeni, koska miksi olisin? Kun mä en kiellä herkkuja, mä en voi epäonnistua kun syön niitä. Eikä mene överiksi, koska miksi mun pitäis vetää niitä nyt armottomasti, koska voin huomennakin käydä jätskillä, jos haluan?
Mä aion kyllä ensi viikolla aloittaa taas juoksun. Mutta en usein, 1-2 kertaa viikossa. Mua vain pelottaa, että kun tähän ruokavalioon ei ole laskettu juoksua, että mun olo muuttuu voimattomaksi, heikoksi ja nälkäiseksi. Mutta mä kaipaan ja tarvitsen juoksua. Juoksu on aivan ihanaa. En tajua miten vuosi sitten mä vihasin juoksua. Juoksu oli kamalaa. Ei sitä jaksa kukaan, miksi joku haluaa edes juosta? En voinut käsittää. Pikku hiljaa aloin vain tehdä kävelylenkkejä, hölkkäsin pari minuuttia, jonka jälkeen taas kävelin. Eräänä päivänä heti lenkkipolun alussa mä halusin lähteä juoksemaan. Niin mä juoksin. Jaksoin. Ihanaa ja niin vapauttavaa. Mä juoksin kotiovelle asti. Olin niin ylpeä ja mietin, että olinko mä tosiaan jaksanut juosta koko lenkin? Olinko mä oikeasti juossut sen koko matkan? Ja halusin silti juosta lisää? Niin mä rakastuin juoksuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti